fbpx
  • Citroenille 100. MM-ralli voitto!

    Citroenille 100. MM-ralli voitto!

    Citroenista tuli tuoreen Monte Carlon MM-rallin voiton myötä ensimmäinen autonvalmistaja, joka on yltänyt rallin MM-sarjassa 100 osakilpailuvoittoon. Viime syksynä Espanjan MM-rallissa voittoon ajanut Sebastien Loeb toi Citroenille sen 99. osakilpailuvoiton rallin MM-sarjassa. Loeb on myös ylivoimaisesti eniten Citroenille voittoja ajanut kuljettaja, ykkössijoja on peräti 79 kappaletta. Toiseksi eniten Citroenille voittoja on tuonut Sebastien Ogier (kahdeksan)

  • CitiX lähtee uuteen vuoteen yhden omistajan voimin

    CitiX lähtee uuteen vuoteen yhden omistajan voimin

    CitiX Oy:ssa on tehty omistajajärjestelyjä. Juha Anttonen on myynyt yhtiön omistusosuutensa vuoden lopussa yhtiökumppanilleen Antti Ruusulle. Antti omistaa yrityksen nyt 100 prosenttisesti ja toimii yrityksen Toimitusjohtajana. CitiXin merkkiedustukset ja palvelut jatkuu normaalisti Antin johdolla ja asiakaspalvelussa jatkaa myös Juha Palkeinen. ”Kiitän kaikkia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuluneista, lähes 12-vuodesta CitiXin toisena yrittäjänä. On ollut ilo palvella teitä” Juha Anttonen toteaa. Juhan työ Citroënin ja Peugeotin parissa kuitenkin jatkuu. Hänet

© Copyright 2017 CitiX Oy